tiistai 25. heinäkuuta 2017

Kun kutsu käy

Istuin junassa kohti Helsinkiä, kun sairaalasta soitettiin ja kerrottiin, että heillä olisi peruutusaika ja pääsisin leikkaukseen jo tällä viikolla. Sanoin, että kyllä käy.

Onhan tama aikalaista menoa ollut viime viikkoina. Suomesta tultuani olin töissä kaksi päivää, ja sitten lähdimme Ranskaan. Sieltä kotiuduimme sunnuntaina, ja nyt kolme kiireistä työpäivää ja torstai-aamuna aikaisin sairaalaan. Siellä joudun olemaan 1-2 yötä ja sitten 2-3 viikkoa saikkua. En tohdi edes toivoa, että tamä olisi se vihoviimeinen leikkauskerta ja rakennustyömaani olisi vihdoinkin valmis. Laskujeni mukaan tama on leikkaus numero kuusi, että kiitos vaan Möykky!

Blogitauko siis jatkuu vielä jonkin aikaa. Nukutus- ja kipulääkehöyryissä en ala tänne mitään säveltämään, vaikka paljon asiaa ja kuvia olisikin. Siinä kävisi nimittäin niin, että kuvat olisivat väärinpäin ja maat sekaisin...

Aion herkutella tänään mansikoilla ja jäätelöllä, ihan hyvällä omallatunnolla, sillä pakkopaastoa on tiedossa...taas kerran!


 
 
 

 
 
 






maanantai 3. heinäkuuta 2017

Tauko

Blogi jää nyt kesälomalle. Palaan taas linjoille heinäkuun lopulla.

Oikein mukavaa heinäkuuta kaikille!

Tässä teille kesämusaa iiriksi.


torstai 29. kesäkuuta 2017

10+1 kysymystä ulkosuomalaisille

Kulttuurikorppikotka heitti minua ulkosuomalaisille suunnatulla haasteella. Kiitokset ja lämpimät terveiset Korppikotkalle täältä saaren eteläiseltä rannalta!

Tässäpä näitä vastauksiani.

1. Mikä on parasta tämänhetkisessä asuinmaassasi?

Irlannin upea luonto ja jylhät maisemat ja tietysti ne vihreät niityt, joilla lehmät ja lampaat verkkaisesti käyskentelevät. Puheliaat ja iloiset ihmiset ja sellainen rento suhtautuminen elämään. Täällä ostataan iloita ja nauttia tästä hetkestä.

2. Entä ikävintä?

No, sää tietysti ja se, että joinakin vuosina kesää ei välttämättä ole ollenkaan.
Pitkään jatkunut sade saa minut välillä raivon partaalle.

Sellainen hällä väliä-meiniki ärsyttää myös. Puhtaan ja luvataan, mutta mitään valmista ei synny. Ikävistä asioista sitten kylläkin visusti vaietaan ja vedetään vaikka väkisin roolia, että kaikki on aivan loistavan hienosti. Totuus taas saattaa olla ihan muuta.

Elämä olisi helpompaa, jos tämä maa ei olisikaan saari, vaan kiinni Euroopassa.

3. Jos saisit matkustaa mihin tahansa maahan kahdeksi viikoksi ilmaiseksi, mihin matkaisit?

Lähtisin kiertämään etelä-Amerikkaa. En kuitenkaan repputuristina, vaan mukavasti matkustaen, kun kerran joku muu maksaa viulut.


4. Mihin kohteeseen matkustaisit uudestaan?

Pohjois-Italiaan jäi paljon kiinnostavia paikkoja, joita en ole nähnyt. Ja paljon syömätöntä pastaa ja pitsaa!


5. Mitä suomalaista ruokaa kaipaat eniten ulkomailla?

Karjalanpiirakoita munavoilla ja voissa paistettuja muikkuja, please. Simppeliä, mutta hyvää!


6. Uskotko muuttavasi joskus takaisin Suomeen?

Enpä usko. Olen ollut Suomesta pois jo 27 vuotta. Minä ja Suomi olemme kumpikin muuttuneet. Elämä on tiukasti täällä, vaikka toivonkin tulevaisuudessa viettäväni osan vuodessa jossakin sateettomassa maassa.


7. Mikä on asuinmaasi hauskin/mielenkiintoisin juhlapyhä?

Hauskin on tietysti St Patrick's day. Vaan eipä me sitä sen kummemmin juhlita. Käydään ehkä syömässä, ja sitten illalla pubissa vaikkapa kuuntelemassa musiikkia.


8. Mikä oli vaikeinta ulkomaille muutossa?

Silloin 80-luvun loppupuolella yhteyden pito Suomeen oli kallista, eikä Internettiä vielä ollut. Kirjoittelin paljon kirjeitä ja soitin kotiin puntapuhelimesta, että äiti soita minulle tähän puhelinkoppin numeroon. Suomen asioista oli vaikea pysyä selvillä, sillä sanomalehtien tilaaminen oli liian kallista. Koti-ikävä oli välillä todella kova, ja Suomesta Englantiin palaaminen tuskaista. Irlannissa olen aina viihtynyt paremmin kuin Englannissa. Vuosien varrella ikävä on helpottanut ja tunnen olevani kotona täällä Irlannissa.


9. Voisitko kuvitella asuvasi jossain muussa maassa kuin Suomessa tai tämänhetkisessä asuinmaassasi?

Kyllä voin, mutta vain osittain. Jos pojat ovat täällä Irlannissa, niin haluan olla heitä lähellä. Meillä on pieni perhe, mutta tiivis sellainen ja
vietämme paljon aikaa keskenämme. Miehen perheeseen, vaikka kaikki täällä asuvatkin, meillä ei ole valitettavasti kovin läheisiä suhteita. Suomi on minulle rakas maa, mutta näen kyllä sen nurjat puoletkin. En usko, että olisin siellä sen onnellisempi kuin täälläkään. Englannissa vertasin kaikkea aina Suomeen. Olen oppinut, että se ei kannata. Sopeutuminen uuteen maahan on pitkäti omasta asenteesta kiinni.


10. Mikä oli vuoden 2016 mieleenjäävin hetki?

Linja-autoasemalla Espanjassa sain monimutkaisen asiani selvitettyä espanjaksi. Olin loppupäivän fääreissä! Tähän liittyi niin paljon muutakin, kuin tuo asian selvittäminen. Yksi sytöstaattihoitojen aikana, sohvalla maatessani ja heikossa kunnossa makaessani, tehty päätös oli toteutunut: aloin opiskelmaan espanjaa.
Tuntui mahtavalta tajuta, että selvisin hengissä siitä hoitohelvetistä ja pystyin taas harrastamaan ja elämään normaalia elämää. 


11. Aiotko matkustaa jonnekin tänä vuonna? Minne?

Suomeenpa tietysti. Kahdet eri lennot on varattu. Toiset heinäkuuksi ja toiset jouluksi. Yritän käydä Suomessa usein äitiä katsomassa. Heinäkuussa lähdemme myös pitkäksi viikonlopuksi Ranskaan. En panisi ollenkaan pahakseni, jos syksyllä kävisimme vielä jossain miehen kanssa kahdestaan. Valitettavasti noita palkallisia lomapäiviä on vain rajallinen määrä.



Haastan mukaan seuraavat ulkosuomalaiset bloggaajat:

Jaelin paistattelemassa päivää Bambin kanssa Appelsiini Puun Alla Israelista
Petran tekemässä Ulkosuomalaisena Äitinä Merkintöjä Turkista 
Mariannan Vuonon Rannalta Norjasta




maanantai 26. kesäkuuta 2017

Toimelias kylä

Corkin ja Bandonin välillä on kylä nimeltään Innishannon. Se on sellainen pieni, alle tuhannen asukkaan, kyläpahanen jonka vieressä virtaan Bandon-niminen joki. Minulla ei ole mitään yhteyksiä kylään tai sen asukkaisiin. Se nyt on vaan tullut tutuksi, koska ajan sen läpi aina silloin tällöin. Irlannissa ohitusteitä ei ole ollenkaan samalla tavalla kuin Suomessa, vaan edellen ajellaan kylien läpi. Eikä aina vain reippaasti ajella, vaan körötellään hiljaa, vaikkapa traktorin perässä.

Innishannonissa pistää silmään sen siisteys, upeat kukkaistutukset ja hyvin hoidetut talot ja niiden pihat. Jotenkin sen vaan aistii, että tässä pienessä kylässä puhalletaan yhteen hileen, eikä anneta kylän kuolla. Lauantaina hain Junorin pois kaverinsa luota ja sanoin kylän kohdalla, että nyt pidetään pieni tauko, että äiti pääsee kuvaamaan. Juniori on niin tottunut näihin kuvaustaukoihin, että ei niistä enää edes valita. Se nyt vaan on näin, koska äiti bloggaa!

Kylässä on tietysti iso kirkko, pari kahvilaa, koulu, urheilukenttä, muutama pubi ja kauppa. Minä tarvitsin jotain nopeasti valimistettavaa ruokaa, joten käväisin yhdessä kylän peräti kolmesta lihakaupassa. Lihakauppa ja itse kauppias tekivät minuun vaikutusen, joten lupaan viikolla vielä palata asiaan täällä blogissakin.

Oli todella mukava huomata, että pieni kyläkin voi säilyä hengissä, kun kyläläiset tekevät asioita yhdessä. On paljon helpompi vain valitaa ja marista, ja odottaa, että joku muu pistää toimeksi. Onneksi on vielä ihmisiä, jotka pistävät tuulemaan ja saavat muutkin mukaansa. Heille saa kyllä nostaa hattua! 

Kylän siisteys selittyi sillä, että joukko kyläläisiä kokoontuu säännöllisesti keräämään roskia. Vihrepeukalot puolestaan pitävät huolen siitä, että kauniit istutukset voivat hyvin.

Kerrassaan sympaattisen näköinen ja oloinen kylä.

Suomen kylissä kauhistelen aina niitä kissan korkuisia mainosvaloja. No, tulee ainakin selväksi likinäköisellekkin, missä pankki tai kahvio sijaitsevat, niin reilulla kädellä on kirjainkokoa valittu...Onneksi täällä ei kylissä suuria mainosvaloja harrasteta.











torstai 22. kesäkuuta 2017

Tahtoo järveen uimaan

Liekkö tuo tuleva juhannus tuonut mieleeni koti-Suomen tuhannet järvet. Irlantia ympäröivä kylmä meri ei innosta uimaan. Pitää olla monta hellepäivää peräkkäin, ennen kuin se on uimakelpoista. Järvikaipuutani helpottaakseni kysyin Mr. Googlilta uimakelpoisita järvistä, täällä Irlannissa. Mr.Google raapi päätään, mietti tovin ja sitten ehdotti, että hankkisin itselleni viime vuonna julkaistun Wild swimming in Ireland-kirjan. Siinä listataan parhaat uimapaikat, järviä ja jokia unohtamatta. Täytyypä joskus hankkia tuo kirja. 

Corkin läänin pohjoispuolella on järvi, jossa voi uida, mutta vain parina päivänä viikossa. Tämä uimapaikka on osa vapaa-ajankeskusta, jossa on tarjolla myös majoitusta. Laitonkin sinne sähköpostia ja kyselin, että olisiko mahdollista käydä kerran kokeilemaassa. Matkaa sinne on meiltä noin tunti, joten en haluaisi maksaa kausilipusta turhaan. 

Lähempää en ole uimakelpoista järveä löytänyt. Luulen, että ehkä niitä onkin, mutta ne ovat tarkoin varjeltuja salaisuuksia, joista vain lähellä asuvat tietävät. Ja koska jokamiehen oikeutta ei täällä tunneta, ei uimapaikalle välttämättä olisi mitään asiaa, vaikka sellainen löytyisikin.

Itse opin uimaan jo aivan pienenä ja kesät vietettiin järven rannalla. Vettä ei pelätty, enkä muista että minua tai muita lapsia olisi koskaan peloteltu hukkumisella. Osasimme uida ja tunsimme rannat kuin omat taskumme. Uimakoulussa kävin suorittamassa matkoja ja merkkejä. 

Uimiseen ja veteen suomalaiset suhtautuvat jotenkin paljon luonnollisemmin kuin irlantilaiset. Merta ja järviä ei tarvitse pelätä, kunhan vaan tietää mitä tekee ja ennen kaikkea mitä ei tee. Täällä olen aina kokenut, että vanhemmat katsovat rannalla hermoheikkoina lastensa pulikointia. Pelkäävät hukkumista ja jaksavat siitä myös puhua. Ehkä taustalla on myös se, että heitä on aikoinaan peloteltu veden vaaroista, kyllästymiseen asti. Mukava rantapäivä meni pilalle siksi, että äiti hössötti ja varoitti varoittamasta pääsyään kaikista mahdollisista vaaroista. Uskon, että tässäkin asiassa auttaisi parhaiten oma esimerkki. Vanhemat veteen ja itse uimaan. Näin lapset näkevät ja oppivat, että vettä ei tarvitse pelätä, mutta sitä pitää kunnioittaa. Se on kuitenkin lopulta meitä voimakkaampi , eikä sen oikuista koskaan voi olla varma. Uimahallilla olosuhteet, kun ovat täysin erit kuin järven, joen tai meren.

Ja kyllähän täällä hukkumisia tapahtuukin. Kun ilma lämpenee lähdetään rannalle. Yliarvioidaan oma uimataito ja aliarvoidaan veden virtaukset ja voima. Naytetään kavereille, että katsokaa kuin minä hyppään. Kaikkialla on vartoituksia ja kieltoja, mutta eivät ne ole irlantilaisia ennenkään pysäyttänyt. Täkäläisethän ovat sitä mieltä, että kielto on sama kuin suositus, eikä niistä kannata välittää. Varsinkaan silloin, jos on nestehukkaa hoivattu muillakin kuin vedellä ja limsalla.

Järvenentsintä siis jatkuu ja luulen, että ellen meriveteen suostu hyppäämään, jää ainoaksi vaihtoehdoksi uimahallit. Yleisiä ja hotellien yhteydessä olevia kyllä on, mutta taso, etenkään siivoussellainen, ei välttämättä ole kovin korkea. Onneksi heinäkuussa pääsen pulahtamaan tuttuun järveen, jota ei ole koskaan pelännyt, mutta kunnioittamaan olen oppinut.

Ps. Ja jos joku teistä tietää Irlannissa hyviä uimapaikkoja, niin kertokaa ihmeessä.










tiistai 20. kesäkuuta 2017

No, onkos tullut kesä...

On tullut, kiitos vaan kysymästä. Perjantaina se alkoi ja toivon mukaan jatkuu hela viikon ja vaikka forever. Tulin perjantaina kotiin lihakaupan kautta ja ostin grillattavaa koko viikonlopuksi. Ja kyllä sitä sitten on grillattukkin.

Lähikaupassa poiketessa huomasin, että moni oli grillannut muutakin kuin marinoituja kyljyksiä. Ilkeän näköisiä palaneita niskoja, neniä ja käsivarsia. Se peri-irlantilainen iho, kun on maidon valkea, eikä kestä aurinkoa yhtään. Suojakertoimista ja varjossa olemisesta puhutaan täällä jatkuvasti, mutta joko tieto ei mene perille tai sitten aurinko pääsee yllättämään. 

Juniori oli liikenteessä koko viikonlopun, ja sunnuntaina vein poikajoukon meidän lähimmälle rannalle. Ei mikään paras mahdollinen, mutta sinne ajaa meiltä 30 min, joten sinne vein. Juniori lontrasi aurinkorasvansa kanssa ja jakoi sitä kaverillekkin. illalla sitten huomasimme, että selkä oli punainen. Kun ihmettelin asiaa, sain kuulla, että unohtui, kun kädet eivät ylettyneet sinne asti. Olisi taas äitiä tarvittu! 

Merivesi oli ja on kylmää, eikä ainakaan minua houkuttele uimaan. Jos ensi sunnuntaina on lämmintä, suuntaan auton nokan kohti parempaa ja isompaa rantaa, jossa ei tarvitse olla kylki kyljessä "naapurin" kanssa ja katsoa ylipursuavia roskiksia.

Lomaan on vielä vajaat kolme viikkoa. Suunnitelmat ovat vihdoinkin selvät, mutta vielä vaan pitää töitä paiskia. Yritän säästää muutaman lomapäivän myös syksyksi. Täällähän ei ole mitään pitkiä kesälomia, vaan lomia voi pitää pitkin vuotta. Kesällä normi näyttäisi olevan, että pidetään kaksi viikkoa lomaa ja silloin lähdetään jonnekkin, pois kotoa. Jotkut vietävät lomaviikot vuokraten loma-asunnon täältä Irlannista. Toiset lentävät etelään. Tai sitten pakataan perhe autoon, hypätään autolauttaan ja seilataan Ranskaan . Ja sitten on meitä pohjoiseen mänijöitä...

Paljon toivottavasti vielä ehtii tapahtua ennen lomia. Sekin toivottavasti selivää, jääkö meidän "dublinilainen" tänne koti-Corkkiin ja löytyykö työharjoittelupaikka täältä, oppisopimuksen viimeiseksi vuodeksi. Ja niitä juhannustaikojakin pitää alkaa miettimään ...

Aurinkoista juhannusviikkoa teillekkin!









torstai 15. kesäkuuta 2017

Kärsivällisyyttä, Saaraseni, kärsivällisyyttä

Jos Irlannissa asiat etenevät sujuvasti ja vain yhdellä yhteydenotolla, on syytä juhlaan. Tätä nimittäin tapahtuu todella harvoin. Ihan yleisenä sääntönä voisi pitää sitä, että jos esimerkiksi valittaa jostakin asiasta ja pyytää sen korjausta, ei ensimmäisen kerran jälkeen tapahdu yhtään mitään. Vaaditaan soitto/sähköposti/tekstiviesti jos toinenkin, ennen kuin asialle tehdään mitään. Tähän tottuu, kun on odottanut päiväkausia ja liian monta kertaa turhaan. Siihen en puolestani ole vielä tottunut, että kun viidennen puhelinsoiton jälkeen jotain vihdoin tapahtuu, ei toinen osapuoli ole moksiskaan. Juttelee mukavia, eikä osoita merkkiäkään siitä, että potisi huonoa omaatuntoa siitä, että oli jättänyt sinut pulaan.

Siihenkin olen oppinut, että lopputulos täytyy aina tarkastaa heti. Aivan liian usein homma on hoidettu vähän sinnepäin. Irlantilaisilla on taito puhua toinen pyörryksiin... Ja kun puhutaan paljon ja nopeasti, niin siinä pakkaa väkisinkin unohtumaan, että mikä oli se jutun juuri. 

Enkä nyt kirjoita pelkästään remonttimiehistä, joita olen täällä oloaikani aikana odottanut, kerran jos toisenkin... Ihan sama pätee vaikkapa paikallisiin asianajajiin, joita ei saa koskaan kiinni. Ihan turha jättää heille viestejä, niihin ei vastata. Hyvä esimerkki on myös lähete, jonka eräs lääkäreistäni lupasi lähtettää eteenpäin. Vasta neljännen soittokerran jäkeen faksi (joo, täällä lähetteet fakstaan) oli vihdoin toisen lääkärin sihteerin pöydällä. En tiedä mihin mustaan aukkoon ne edelliset olivat leijjailleet. Eli siitä opin, että viikko sen jälkeen, kun lähete on luvattu lähettä pitää soittaa ja tarkastaa, että se on vastaanotettu ja siihen on reagoitu. Ainoastaan yksityissairaalassa nämä hommat hoituivat ilman, että työnsin nenääni asiaan.Lieneekö kyseessä rahanhimo...että saadaan potilasta laskutettua ja nopeasti? 

Töissä minulla menee uskomattoman paljon aikaa hätistelyyn ja tarkastamiseen. Olen jatkuvasti isännöitsijän tai meidän oman huoltoporukan kimpussa. Välillä väsyn koko touhuun niin, että voisin kirkua. Kun jauhat samoista asioista viikko tolkulla... 

Onneksi sitä itsekkin oppii maan tavalle, eikä tee tai toimi heti. Varsinkaan, jos kyseessä on täysin turha valitus tai pyyntö. Antaa olla vaan, kylläpä pyytävät uudestaan, jos asia on niin tärkeä... Että sitä ollaan kovasti irlantilaistuttu!

Ja pakkohan sitä on irlantilaistua, sillä muuteen alan ihan oikeasti kirkumaan tai repimään hiuksiani. Irlanti ei muutu minun takiani, mutta minun on, oman mielenterveyteni takia, muutettava asenteitani ja toimitapojani tähän maahan sopiviksi. En halua olla se jatkuvasti valittava ulkomaalainen, joka vertaa kaikkea omaan kotimaahansa. Englannissa syyllistyin siihen, joten otin opikseni ja päätin, että nyt mennään virran mukana eikä sitä vastaan.Saattaa tulla toisille yllätyksenä, mutta ei en asiat Englannissakaan sujuneet sukkelasti. Siellä puhuttiin ja luvattiin brittimäisen kohteliaasti, mutta totetutus sitten olikin, no jaa, jotain vähän sinnepäin. Ja aina etsittiin manageria...

Olisihan se tietysti aivan uskomattoman helppoa, jos lupaus olisi lupaus ja se pitäisi. Valkoisten valheiden ja välilä ihan oikeiden sellaisten, viljeleminen ei sovi minulle. Irlantilainen valhe ei ole kuitenkaan yhtä vakavasti otettava kuin suomalaisen vastaava. Se mitä suomalainen pitää törkeänä vahneena on täällä valhemittarissa sellainen pikkuinen valhe tai väärinymmärräys. Menee vuosia, ennen kuin irlantilainen valhe v suomalainen valhe avautuu...Ne nyt vain ovat eri asia.

Jos kaikki särjetyt lupaukset ja turhat odottamiset ottaa tosissaan ja niistä suuttuu oikein kunnolla, ei siitä lopulta kärsi kuin yksi ihminen, ja se olet sinä. Parempi antaa perksi, levitellä vähän käsiään ja alistua. Irlannissa nyt vaan toimitaan näin. Take it or leave it.  



Silloin, kun tuntuu, että pää näiden kanssa räjähtää, kannattaa lähteä, vaikkapa merenrannalle, kävelemään.